Mikä on uusi koronavirus SARS-CoV-2?

Kiinassa todettiin joulukuussa 2019 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi on todettu uusi, aiemmin tuntematon koronavirus, SARS-CoV-2.

Uusi koronavirus on nimetty sen sukulaisviruksen, SARS-koronaviruksen mukaisesti. Uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautia kutsutaan nimellä COVID-19, joka tulee sanoista corona, virus, disease.

Koronavirukset ovat suuri joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ihmisillä yleisiä ovat 229E, HKU1, NL63 ja OC43 -virukset.  Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion.

Tapauksia on todettu maailmanlaajuisesti yhteensä yli kolme miljoonaa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020. Euroopassa on todettu yhteensä reilut 1,5 miljoona tapausta.

Riski tartunnan saamiselle Suomessa on suuri, Uudenmaan alueella on tartuntoja havaittu eniten. Suomessa tartuntoja on todettu yli 5 000 laboratoriovarmistettua tapausta. Hallituksen rajoitustoimet vaikuttavat ja taudin hallitsematon leviäminen on hidastunut. Suomessa on todettu yli kaksisataa koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa.

Sairaalahoidosta on toipunut ja kotiutunut lukuisia henkilöitä. Suomen sairaaloissa on hyvä valmius tutkia ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.

Lähde: thl.fi